Visioi-kuvapakat

 

Visioi-kuvapakat

 

Terapiassa, koulutuksessa, luovan työn ohjauksessa, ryhmätyöskentelyssä lähtökohtana voi olla valokuva. Assosiatiivinen kuva voi kääntyä puheeksi, liikkeeksi, kirjoitukseksi tai vaikka pieneksi näytelmäksi.  Taitava ohjaaja voi hyödyntää kuvapakkaa lukemattomilla tavoilla. Kuvasta voi lähteä kysymys, vastaus kysymykseen, tunne, improvisaatio, visio.

 

Ohjaajat ja terapeutit ovat leikelleet itselleen kuvia lehdistä, taidekirjoista tai käyttäneet postikortteja, koska monipuolisia assosiatiivisen kuvan pakkoja ei ole ollut saatavilla.

 

Kuva synnyttää tunteita, kuva on helppo tapa aloittaa keskustelu. Samasta kuvasta eri ihmiset synnyttävät erilaisia tarinoita. Kuva voi olla symboli, joka avaa tien tiedostamattomaan.

 

Kaikki meistä eivät ole yhtä hyviä puhumaan. Kuvan avulla voi myös sanoa, ilmaista. Jos lauseet eivät synny helposti, kuva voi antaa ensimmäiset sanat. Kuva voi olla jälki menneisyydestä, se voi kuvastaa tämän hetken kokemusta, se voi näyttää suunnan tulevaisuuteen. Katsoessaan kuvaa ihminen antaa sille oman merkityksensä. Kuvan katsominen on aina kuvan tulkintaa. Kuva synnyttää assosiaatoita, palauttaa mieleen muistoja, antaa sisällön toiveelle. Kuvien avulla voi haaveilla. Kuvien avulla voi myös parantua.

 

Visioi-kuvapakka on ammattitaidolla tehty valokuvien kokoelma, jonka aihepiirit vaihtelevat abstrakteista taidekuvista konkreettisiin elämän tilanteisiin. Kuvat on tulostettu tavalliselle valokuvapaperille.

Pakkoja on kahta kokoa: A-pakka sisältää 60 ja B-pakka 100  valokuvaa. Kuvakoko on 10x15 cm. Visioi-kuvapakkaa ei tarvitse ostaa tietämättä mitä ostaa. Kaikki pakat ovat selattavissa tämän sivun kuvagallerioissa. Pakat toimitetaan mittoihin tehdyssä muovikotelossa.

 

 

Hinnasto:

A60-pakka, hinta 60 €. HUOM! Toistaiseksi loppu!

B100-pakka, hinta 100 €. HUOM! Toistaiseksi loppu!

Yritystä (yhteisöä, kuntaa, säätiötä jne.) laskutettaessa alv 24 % lisätään laskuun. Yksityishenkilöille hinta sisältää alv:n. Hinnat sisältävät pakkaus ja postituskulut.

Tilaukset sähköpostilla: timo.v.klemola(at)gmail.com.

Finevision

Timo Klemola

Tilaus sähköpostilla:

timo.v.klemola(at)gmail.com

 

 

Koulutukset

Asahi-Health -ohjaajakoulutukset: asahi-terveysliikunta.fi

Tietoisuustaito-, (mindfulness-) ja kehotietoisuuskoulutukset: tietoisuustaidot.fi

Blogi

Täältä löydät lyhyitä huomioita koulutuksiini ja kuviini liittyvistä aiheista.

Copyright © Finevision 2016 All Rights Reserved